Ceteris Paribus Talousasioita ja muut päihteitä

Eurokraattien aamuherätys

Brysselin Eurooppakorttelin kaduilla elävät unelmat Euroopan Unionista ja Eurosta. Euroopan Unioni on muutakin kuin talous -ja rahaliitto: Se on ennen kaikkea rauhan ja yhteistyön aate.

Nyt tämä aate on vaikeuksissa. Kreikka on kriisissä, rahoitusta itä-euroopan kehittyville markkinoille joudutaan leikkaamaan, Iso-Britannia sanoo hyvästit unionille ja Italia poliittisine sekoiluineen on seuraavana jonossa. Pakolaisten vyöryminen Euroopan talousalueelle Syyrian kriisin vuoksi ei ole auttanut asiaa.

Syy on selkeä: Brysselin virkamiesten ja edustajien aate ja ideologia eivät välity byrokratian, Armani-pukujen ja kravattien takaa tavalliselle eurooppalaiselle veronmaksajalle. Mitäpä se hieno ajatus taustalla liikuttaa kun maataloustukea ei tipu ja uudet direktiivit ja regulaatiot muuttavat ja hankaloittavat jokapäiväistä elämää. Brysselin Eurooppakorttelista ei tarvitse siirtyä kovin montaa kilometriä, kunnes näkee toisen mielipiteen.

Aina on helpompi syyttää ongelmistaan jotain muuta kuin katsoa peiliin ja nähdä itsessään jotain vikaa, näin on tehty kautta maailmanhistorian. EU:sta on tullut nykyään kasvavissa määrin enemmän syntipukki kuin auttava käsi kansalaisten silmissä.

Eurokriittisyyden kasvu ja esiinmarssi on jäljitettävissä yhteen selkeään tapaukseen: Lissabonin sopimuksen ratifiointiin vuonna 2009. Vuonna 2007 allekirjoitettu sopimus pyrki parantamaan parantamaan Euroopan unionin toiminnan tehokkuutta, demokraattisuutta ja ennen kaikkea sen ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä. Ratifiointi kuitenkin törmäsi vaikeuksiin: Irlanti kansanäänestyksessään torppasi sopimuksen 53,6 % kannatuksella. Tämän jälkeen EU päätti tehdä sopimukseen lisäyksiä, minkä jälkeen uudessa kansanäänestyksessä Irlanti äänesti sopimuksen hyväksymisen puolesta.

Eurokriitikot heräsivät ajattelemaan EU:n toimintatapoja. Jos sopimus ei kelpaa, se laitetaan kelpaamaan ja äänestyksiä uusitaan kunnes se menee läpi? Sama toistui myös Nizzan sopimuksen ratifioinnissa, jolloin Irlannin lisäksi myös Saksa ja Ranska vastustivat sopimusta aluksi.

Kreikan kriisi osoitti EU:n ottavan kaikki keinot käyttöön suojellessaan unelmaansa, vaikkakin se tarkoittaisi kokonaisen valtion ottamista puristusotteeseen ja laittamaan talous kansalaisia kurittavalle säästökuurille. Velkakriisin aikana yhtenäinen rahaliitto ja yhteinen rahapolitiikka paljastivat heikkoutensa ja johtivat melkein koko rahaliiton tuhoon. Tavallinen veronmaksaja ei ymmärrä, miksi hänen Suomen valtion rahoja junaillaan Kreikan valtion rahakirstuun vaikka niille olisi käyttöä kotimaassakin.

Tällaiset toimintatavat sytyttävät kritiikkiä, joka toistuu vuosi tuodensa jälkeen hallitsevana teemana eurooppalaisessa politiikassa: UKIP, Perussuomalaiset, ja viimeisimpänä Viiden tähden liike. Retoriikassaan nämä puolueet ovat ottaneet EUn hampaisiinsa ja kansalaisten on helpompi samaistua tähän retoriikkaan, kuin Brysselin pukumiesten jargoniin.

Euroopan Unionin aatteet ja tavoitteet eivät ole jalkautuneet norsunluutornista alas kansalaisten pariin. EU:n olisi saatava "Mitä varten tämä kaikki oikeasti on ja miksi olemme täällä?"-viesti vakuuttavasti ja ymmärrettävästi eetteriin. Ainoastaan siten Euroopan Unioni voisi kenties onnistua tavoitteissaan edistäessään rauhaa ja yhteistyötä ja rauhoitella Eurokriitikoita.

Lipposen hallitus ei kysynyt "Mitä varten tämä kaikki oikeasti on?" vaan vei Suomen kiireellä rahaliitoon. Jo pelkästään siinä kylvettiin siemen suomalaiselle eurokriittisyydelle.

Niin kauan kun kansalaiset itse eivät usko kuuluvansa aatteeseen, se on tuomittu epäonnistumaan. Jos EU ei aio tehdä mitään aatteen arvojen jalkauttamisen eteen, se on jo luovuttanut oman tulevaisuutensa suhteen. Eurokraattien on aika herätä uuteen päivään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Retoriikassaan nämä puolueet ovat ottaneet EUn hampaisiinsa ja kansalaisten on helpompi samaistua tähän retoriikkaan, kuin Brysselin pukumiesten jargoniin."

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Italian komeljanttari Matteo Salvini ovat juurikin näitä kovia euroja tienaavia Brysselin pukumiehiä. Tavalliseen kansaan heillä ei ole minkäänlaista kosketusta, mutta markkinoinnin ammattilaiset saavat tuonkin yhtälön näyttämään järkevältä.

Toimituksen poiminnat